No he can't read my poker face

Helteiset päivät ja kuumat yöt seuraavat toinen toistaan, laiskoina, latautuneina. Ilmassa väreilee utua, joka siilaa värit pehmeän, unelmoivan pastellisiksi. Jopa taivaanrannassa viipyvät pilvenpallerot näyttävät lempeänsinertäviltä eivätkä kovan kirkkaanvalkoisilta.

Anna on taas Kotikaupungissa. Vapaapäivät kesätöistäni kuluvat rennosti kuumalla rannalla, ja kun illan viileys viimein saapuu kuin pelastuksena, suuntaan kaupungin päättymättömiin, jokaöisiin juhliin. Tilanne Millan ja Sonjan kanssa on hämmentävä, jännitteinen. He kulkevat nyt Teemun ja Juhon kanssa tiiviinä nelikkona, aivan kuin minä ja Anna pari viikkoa sitten. Anna ja minä emme kuitenkaan missään vaiheessa seurustelleet poikien kanssa, emmekä ikinä sanoneet Sonjalle ja Millalle olevamme heistä kiinnostuneita. Joten meillä ei ole aihetta olla loukkaantununeita. Emmekä kyllä tunnekaan, että kaverit olisivat jotenkin astuneet varpaillemme. Mutta ehkä he itse ajattelevat niin? En tiedä. Pääasiassa pyrimme välttelemään nelikkoa, ja meillä on ollut villin hauskaa. Kuitenkin ensimmäisenä iltana kun Anna oli palannut, Juho jätti seurueensa ja pysähtyi tanssilavan ääreen tuijottamaan tanssivaa Annaa sydäntäsärkevän tiiviisti. Ja Anna puolestaan ignoorasi Juhon murskaavan kokonaan.

Oma ratkaisuni Teemun suhteen on, että en aio taistella hänestä Millan kanssa. En katso häntä enää silmiin ollenkaan. Olin häneen jumalattoman ihastunut tänä kesänä - ja olen ehkä vieläkin - mutta sitä hän ei saa koskaan tietää. Kyllä Teemukin oli kiinnostunut minusta.

Mutta se saa nyt luvan jäädä näin. Ainut keino olla häviämättä koko kättä tässä pelissä on pitää korttini ja säilyttää pokerinaamani.