Salaisuuksia suonlaidassa

Mitä minulle kuuluu? Suloisia suvipäiviä, kesätöitä, telttaöitä Jarkon kanssa, kangasmetsän männikön huumaavaa tuoksua - kesä on kauneimmillaan. Jarkko ja minä vietimme autuaita, onnentäyteisiä päiviä mökillä perheen ja sukulaisten kanssa. Rakensimme hiekkalinnaa pienten, vilkkaitten sukulaispoikieni kanssa. Iltaisin saunoimme tuntikaupalla ja uimme läpikuultavan sinisessä Saimaassa. Liuimme pitkiin sukelluksiin kullanvaaleaa hiekkapohjaa hipoen. Juoksimme nauraen takaisin saunaan ja uudestaan uimaan ja taas saunaan - yhtä hauskaa kuin lapsena. Saunan jälkeen myöhään illalla isä ja veli sytyttivät nuotion ja istuimme tulen ympärillä katsellen liekkien leikkiä. Sanattomia rauhan ja tyyneyden hetkiä.

Yhtenä iltapäivänä lähdimme kävelyille saadaksemme olla hetken kahdestaan. Kävelimme metsäpolkuja pitkin ympärillämme kuohuvien mesiangervojen, kypsyvien mustikoiden ja suopursun makea tuoksu. Suonlaidassa katsoimme toisiimme ja päätimme: tässä. Jarkko laski minut hellästi sammaleelle, mustikanvarvuille, ja halusin häntä niin paljon, että itketti. Katsoin rakastellessamme hänen silmiään ja sitten korkeuksiin kohoavia hoikkia, punaisia mäntyjä ja taivasta, jolle kerääntyi tummanpuhuvia pilviä. Ukkonen jyrähti vaimeasti, vielä kaukanta. Myöhemmin palasimme käsi kädessä muitten luo ja hymyilimme koko illan toisillemme kuin meillä olisi kätketty salaisuus.