Ympäri, ympäri lääkäriaseman käytävällä

Sataa. Murheellisesti, itsepintaisesti. Minä ja Jarkko käsi kädessä hississä menossa lääkäriasemalle. Enää ei itketä. Tuntee katsovansa asioita silmiin.

Laboratoriossa kaikki on nopeasti ohi. Verikoe käsivarresta, katson muualle enkä tunne kipua.

Kuljemme pari tuntia ympäri kaupunkia. Syömme jäätelöä ja sovittelemme silmälasien kehyksiä naureskellen. Iloa ennen maailmanloppua. Varttia ennen määräaikaa emme enää keksi mitään tekemistä. Kiipeämme ostoskeskuksen edustan kaiteelle istumaan. Vatsassani kiertää jännitys, pelko ja toivo. Sade on huomaamattani loppunut.

Tällä kertaa joudun ottamaan jonotusnumeron ennen kuin pääsen laboratorioon. Ojennan lähetteeni naiselle ja kysyn tuloksia. Hän ohjaa minut istumaan ja pyytää odottamaan hetken. Minuutti, tunti, vuosi? Katselen seiniä ja kalusteita uskaltamatta kääntää silmiäni huoneeseen, jossa nainen liikuskelee.

Sitten hän tuo minulle taitetun paperin. Teksti "NEGAT" ja sanat: "Ei siinä mitään, se oli negatiivinen", saavuttavat tajuntani yhtä aikaa. Kiitokseni on tyyni, mutta jalkani valahtavat veltoiksi ja vapiseviksi.

Käytävä Jarkon luo on pitkä kuin maraton. En pysty tukahduttamaan hymyäni, tuikkaan lappusen hänen käteensä ja jatkan kävelyä. Hän sieppaa minut takaa päin syliinsä ja kieputtaa minua ympäri, ympäri lääkäriaseman käytävällä.

Pysähdymme seinää vasten, otsat vastakkain, toisiimme nojaten, hymyillen. Olemme päässeet kuin koirat veräjästä. Se on ohi.