Con el te duele el corazón y conmigo te duelen los pies

Anu ja minä olemme kolmatta kertaa Rillossa tällä viikolla ja törmäämme melkein heti Tiinaan. Juttelemme niitä näitä, kunnes Tiina sanoo, että Jami on täällä. Samassa huomaankin hänet pöydässä hieman kauempana. Ilta muuttuu heti. Olen tietoinen Jamista, ja se on omituinen sekoitus levottomuutta, innostusta, ihastusta ja huonoa omaatuntoa. Sitten hän näkee minut, katsoo minua ja näyttää aivan sanoinkuvaamattomalta; hänen silmissään on jotain, jotain - vakavaa, miettivää. Juhannuksen jälkeen Tiina on kertonut, että Jami on patologinen naistenmies. Tiedän, kuinka monta tyttöä hänellä on ollut ja kuinka kokenut hän on. Ja  tiedän olevani tyhmä. Silti en mahda itselleni mitään: lapsellinen sydämeni, silitystä kaipaava sydämeni hakkaa. 

Kierrämme Anun kanssa ympäri ravintolaa ja olemme törmätä Jamiin. Teemme naurettavan äkkipysähdyksen ja u-käännöksen, mutta pakeneminen ei onnistu. Jami koskettaa olkaani takaapäin ja on yhtäkkiä vieressäni yhtenä hymynä. Hän tuntuu täysin luontevalta, ja minä taas käyn jotenkin ylikierroksilla, nauran liikaa, puhun liian nopeasti. Hän on liian taitava. Hitto että olen tietoinen hänen metodeistaan ja kuitenkin lankean niihin! Kun hän pyytää minua tanssimaan, en osaa enkä halua sanoa ei.

Hän pitelee minua hellästi ja suljen silmäni. Musiikki on kipeää, pehmeää. Laulun sanat ovat niin huvittavasti tilanteeseen sopivat, että minua melkein itkettää. Käteni liikahtelevat hänen olkapäillään ja tunnen hiusten sileät latvat. "Mua hävetti hirveesti sen juhannuksen jälkeen", Jami sanoo ja jatkaa: "Tiina kertoi, että sulla on poikaystävä ja kaikki, ja mä olin tanssittanu sua ja... Mut mä toimin ainakin paremman tiedon puutteessa." "Ei kai siulla oo mitään häpeämistä", minä sanon, "mutta minun olis pitänyt tietää paremmin."

Jotenkin on niin lämmintä ja hauskaa, hänen hymynsä ja silmänsä, jännitys, musiikki. Sitten: "Niina, voinks mä soittaa sulle?" Katson häntä silmiin: "Mitä se tarkoittaa?" Hän keikuttaa päätään ja hymyilee herttaisesti: "Kysellä kuulumisia ja muuta." En ole sentään niin naiivi. Painan pääni. Lumous loppuu kuin kylmään vesisuihkuun. Samassa valomerkki rävähtää, ja seisomme yhä tanssiasennossa räikeässä, kirkkaanvalkoisessa valaistuksessa. Sanon hätääntyneenä joitain MYSKIN-IDIOOTTImaisia fraaseja. Mutta en osaa sanoa sitä oikeaa, totuutta: että tunnen pettäväni kaikkia, että tunteeni pelottavat minua ja että pidän hänestä, pidän liikaa. Jamin silmät tummuvat loukkaantumisesta, ja hän pyytää anteeksi.

Sitten olemme ulkona Anun kanssa. Polveni ovat niin heikot, että minun pitää istua katukiveykselle. Minulla on uskomattoman paskamainen olo, joka ei häviä mihinkään Anun terapiasta huolimatta.