Hätäkokous ystävän kanssa ja herrojen aamukahviseurue

Jarkko on Toisessa kaupungissa. Tämä talo on totisesti erilainen nyt, kun hän ei ole täällä. On paljon hiljaisempaa, jollain tapaa uneliasta, ja minun huoneeni on taas minun huoneeni. Onneksi en ole kovin paljon joutunut viettämään aikaa täällä.

Eilen viestittelimme Anun kanssa viimeaikaisista tapahtumista. Totesimme, että on viipymättä pidettävä hätäkokous. Tapasimme valleilla, siellä mistä näkee koko sataman ja kaupungin kirkontornit ja katot. Ilta-aurinko paistoi lempeästi, ja me avasimme viinipullon ja puhuimme. Ongelmat eivät ehkä kadonneet, mutta on ne taas kevyempi kantaa.   

Laskeuduimme valleilta ja syvällisistä keskusteluistamme ja annoimme illan viedä. Kävimme Armadalla, jossa tapasimme lukiokavereita ja saimme kutsun bileisiin viikonloppuna. Piipahdimme Birrassa, jossa törmäsimme yläkouluaikaisen teatterikerhomme vetäjiin. Ihanat, luotettavat aikuiset kohtelivat meitä silloin neljätoistavuotiaina vertaisinaan ja opettivat meille itseluottamusta ja heittäytymistä. Nauroimme ja vitsailimme heidän kanssaan ihan kuin silloin ja muistelimme vanhoja aikoja.

Tänään heräsin maanantaiaamuun neljän tunnin unien jälkeen suhteellisen virkeänä ja reippaana. Olen nauttinut kesätyöstä todella paljon, koska siinä tapaa paljon leppoisia lomalaisia, kiireettömiä kesäihmisiä. Minulle on muodostunut hauska aamukahviseurue. Olen käynyt kahvitauolla kojulla, jossa eläkeläisten herrasmiesten poppoo kokoontuu nauttimassa kahvia ja puhelemassa maailmanmenosta. Alkuun kuuntelin tarinointia viereisessä pöydässä, mutta kerran vähän vahingossa jouduin samaan pöytään. Nyt minusta on kuin huomaamatta tullut aamukahviseurueen jäsen. Herrat ovat hyvin kohteliaita ja oikein mukavaa seuraa.