Täydellisyydestä ja tomaateista
Aamulla torilla kärräilin varastotavaroita edestakaisin juuri kiinnittämättä huomiota asiakkaisiin. Yhden kahvikojun edessä istuva mies seuraili minua laiskasti katseellaan - vaistosin katseen, niin kuin katseen vaistoaa, mutta en välittänyt siitä tavallista enempää. Sitten katsoin tarkemmin, ja hänessä oli jotain... rennon viileässä tavassa istua, katseessa, vaatteiden tyylissä. Yhtäkkiä mies nousi, oikaisi pikkutakkiaan ja lähti kävelemään suoraan kohti. Ja ohi.
Seisoin siinä tomaattilaatikoineni sydän takoen ja ajattelin: "Nuo kasvot, nuo siistit kiharat? Kulkiko Hänen
Jotain hän minussa taas herätti, kun kaksi kesää sitten herätti naisen. Muistan, kuinka unelmoin tästä aikuisesta miehestä Rhodoksella. Ja kuinka silloin ensimmäistä kertaa jotain todellista oli tapahtumaisillaan, elämä alkamaisillaan.
Jarkko sanoi minulle kerran: "Mä pelkään sitä, kun sinä oot niin nuori. Sulle tulee vielä sellanen, että haluut tietää, miten pystyt iskemään miehiä. Minä toivon melkein, et oltais tavattu kaksvitosina, niin olis molemmilla enemmän kokemusta." Sanoin silloin, että tiedän kaiken, mitä haluankin tietää ja että ainut mies, jonka haluan on hän itse. Ja tarkoitin sitä. Tarkoitan.
Kuitenkin joskus vähän pelkään itseäni, koska rakastan flirttailua ja nautin katseista. Minusta on tullut varovainen ja herkkänahkainen pettämisen suhteen tämänkesäisten pitkien keskustelujen jälkeen. Missä raja menee? Milloin voi antaa mennä vaan? Oliko ookoo tanssia ja nauraa Jamin kanssa? Olisiko ollut hirveä vääryys tervehtiä Hänen Täydellisyyttään ja kysyä, että sinäkö se olet, muistatko minut?
Kommentit
Lähetä kommentti