Sormia napauttamalla sänkyyn?
Viikonloppuna oli reunion opiskelukaverien kanssa. Alkuillasta istuimme juttelemassa Tommin ja Iidan uudessa kaksiossa ja lähdimme sitten kaupungille. Oli meillä kai hauskaakin: hilpeää keskustelua, iloista tanssimista. Tommilla on samanlainen huumorintaju kuin minulla, ja jaoimme illan aikana monet pilat ja vapautuneet naurut. Silti minun pitää ponnistella keksiäkseni iloa siitä illasta, koska Miika käyttäytyi niin törkeästi. Tai ei. Miika käyttäytyi niin kuin käyttäytyi. Hänellä on omat vaikuttimensa ja oletuksensa. Itsepähän olen pitänyt niitä kovin erilaisena. Itsepähän olen ollut väärässä hänen suhteensa. Romanttinen, sinisilmäinen idiootti!
Mitä sitten tapahtui? Kaikessa lyhykäisyydessään: Miika oletti, että menen hänen kanssaan sänkyyn. Noin vain. Sormia näpäyttämällä. Vaikka hän hyvin tietää, että seurustelen Jarkon kanssa. Selitin hänelle jossain tanssilattian reunassa, että en todellakaan aio pettää. Sanoin, että jos hän on vapaa menemään, niin katselkoon ympärilleen ja pitäköön hauskaa, mutta minä olisin ajanhukkaa.
Ilta päättyi sitten niin, että harpoin taksijonoon ja Miika seurasi kannoillani. "Otetaan Tommi kyytiin tosta yökerhon edestä, ja me tullaan samalla taksilla Koulukadulle asti", Miika ehdotti ja kohautin olkapäitäni. Mutta Tommia ei löytynytkään, eikä hän vastannut puhelimeen. Riitelimme taksin takapenkillä kuiskaten: "Et sie meille voi yöksi tulla!" minä sanoin tuohtuneena. "En mä sinne Tommin ovellekaan voi mennä odottamaan. Mistä sen tietää, milloin se tulee", Miika selitti.
Lopulta annoin periksi ja Miika päätyi meille. Olin kuolemanväsynyt ja raivoissani. En suostunut puhumaan hänelle mitään ja tönin hänet ynseästi kauemmas, kun hän yritti lähennellä.
Olen vain niin pettynyt, loukkaantunut ja vihainen, että tekee mieli vain huutaa. Muistan kaikki keskustelumme Miikan kanssa silloin keväällä, miten me puhuimme kunnes aamu valkeni, kunnes nukahdimme. Muistan, miten rehellinen olin, miten auki. Ei meidän ikinä ollut tarkoitus tehdä siitä mitään rakkausjuttua, se oli selvää ja sovittua. Mutta kyllä minä oikeasti luulin, että meillä oli ystävyyttä, kunnioitusta ja aitoa välittämistä. Mutta ei. Miika haluaa vain mennä kanssani sänkyyn.
Kommentit
Lähetä kommentti