Anna soitti eilen. Kaipaan häntä niin paljon ja tarvitsen häntä elämääni enemmän kuin ketään. Anyways, tämä runo on sinulle, Anna:
Lumivalko ja Ruusunpuna
Ei olisi minua ilman sinua,
ehkei mitään ilman sinua.
Minä olen sinun varjosi
ja sinä olet minun kuvajaiseni.
Mitä on välissämme?
Vain hiekkalaatikko, keinut ja parkkipaikka.
Mutta sinä pyrähdät nauraen pihan yli luokseni.
Sinulla on ruusunpunaiset lettinauhat,
ja omani ovat lumenvalkoiset.
Mitä on välissämme?
Vain vuosia ja vuosia eilisten todellisuutta
muistoiksi ja myyteiksi hämärtyneinä.
Vain mies, mies, miehiä.
Eikä kukaan heistä ollut yhtä rakas.
Mitä on välissämme, sisareni, rakkaani?
Ei mitään ole välissämme,
ei kukaan ole välissämme.
Vain minun ajatukseni leijailemassa ympärillämme.
Poimit ne ilmasta hymyillen,
itse kasvattamasi hedelmät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti