Totuus! Minulla on ikävä Jarkkoa. Rakastajana - ei poikaystävänä. Haluan häntä niin, että voisin pyörtää kaikki pyhät päätökseni olla ikinä tapaamatta häntä. Voisin teeskennellä vaikka anteeksiantoa, rakkautta, mitä tahansa vain saadakseni hänet.
Enkä tunne syyllisyyttä ajatuksistani, päinvastoin. Viis tunteista, viis tulevaisuudesta, viis yhteensopivuudesta - meidän suhteemme syvin olemus oli sula, valkohehkuinen seksuaalisuus. Sen takia emme onnistu olemaan ystäviä. Sen takia emme osanneet elää erillään.
Kenties olimme maailman huonoin pari. Emme osanneet kommunikoida emmekä ymmärtää ja olimme aina niin helvetin itsekkäitä. Mutta me osasimme rakastella. Me teimme sen ihanasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti