Epäreiluja piiloleikkejä ja paranoiaa

 

Olen aika raukkamainen. Leikin sekä Jarkon että S:n kanssa piiloleikkiä. En sano ei, mutta en sano kylläkään.  

Jarkon tapauksessa raja kulkee oikeastaan kaikessa, mikä tapahtuisi pitemmän ajan kuluttua kuin huomenna. Hänen tapaamisehdotuuksiinsa vastaan maireasti, että ehkä joskus. Jos hän kysyy, milloin minulla olisi aikaa, teeskentelen, etten oikein ymmärrä ja luettelen kaikki tenttini ja muut velvollisuuteni toukokuuhun asti yhdellä hengenvedolla. En halua sopia mitään - ainakaan en halua asettaa päivämääriä. Minua alkaa ahdistaa jo, jos hän sanoo soittavansa jonain tiettynä päivänä. 

Toinen raja kulkee sitten siinä, mitä suostun sanomaan ja kuuntelemaan. Minä en keskustele suhteestani häneen. Kaikista muista aiheista olen valmis avautumaan niin kuin nyt ystävälle. Mutta vaihdan saman tien puheenaihetta, jos Jarkko sanoo taikasanat ikävä tai rakkaus. 

S:lle olen yhtä kamala, ellen jopa kamalampi. S:n kanssa olen valmis juttelemaan, tapailemaan, ehkä joskus suutelemaankin. Mutta heti, kun pitäisi ottaa kantaa mihinkään vakavampaan, lähden karkuun. Pidän häntä välimatkan päässä. En ollenkaan flirttaile hänen kanssaan, en puhu mistään romantiikkaan viittaavasta ja olen hyvä tyrmäämäänm sen sortin keskustelunavaukset. 

Suutelen S:a, jos hän haluaa - piste. Voisin rakastella häntä. Siis: ei minulla ole mitään sitä vastaan, ja pidän S:a hyvin viehättävänä. En itsekään tiedä, miksi sanon hänelle jyrkästi ei. Ehkä siksi, että S. pitäisi sitä sitoutumisena ja lupauksena. Eikä minusta ole nyt lupaamaan mitään. Ehkä myös siksi, että minulla on valta sanoa se ei ja S. tottelee minua. Määrätietoisempi, intohimoisempi ja vähemmän kunnioittava lähestymistapa hänen puoleltaan voisi johtaa seksiin ihan helposti. 

Tiedän olevani epäreilu. S:lla on oikeus odottaa minulta yhtä paljon kuin on itse valmis antamaan. En aina kerro hänelle, milloin olen Kotikaupungissa. Kerron vain, jos minua huvittaa tavata ja odotan itsekkäästi, että hän on aina valmis viihdyttämään minua. 

Kuulostaa rumalta. Mutta kyllä minä pidän S:sta ihan aidosti, olen aina pitänyt. Tässä on nyt kyse henkilökohtaisesta paranoiasta, parantumattomista haavoistani. Pelkään lupauksia, koska minua on petetty liian monta kertaa.