Olen junassa menossa kotiin keskelle perhekriisiä. Isä oli lopulta irtisanottu työpaikaltaan.
Mikä näitä miehiä vaivaa? Tässä istui juuri käytävän toisella puolella keski-ikäinen mies. Humalassa, sekava, riehakkaan iloinen ja äänekäs - kunnes yhtäkkiä keskeytti tarinansa ja kysyi sopertavalla, eksyneen lapsen äänellä: "Mitä minulle tapahtuu?"
Minussa taisteli sääli ja myötätunto jonkinlaista alistunutta kiukkua vastaan. Miksi me ihmiset pilaamme elämämme? Miksi annamme ratkaisun hetkien lipua ohi siinä toivossa, että kaikki korjaantuu omalla painollaan? Kuuntelin hänen sekavia juttujaan ja nyökyttelin päätäni. Tunsin surua, kun mies puhui pojastaan ja puhkesi kyyneliin. Minä en sitä miestä pystynyt pelastamaan, tuskin edes auttamaan, mutta ehkä onnistuin antamaan yhden miellyttävän tuokion muuten pahassa päivässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti