Kun saavut luokseni,
saavut epäluottamuksen karulle maaperälle,
jonka ylle ei aurinko enää ikinä nouse.
Hiljaisten katujen yllä
roikkuu ikuinen, valju aamuhämärä.
Vaistoat,
miten partisaanit tähtäävät sinua autioilta katoilta
väijyen yhtäkin varomatonta liikettäsi.
Kujalla törmäät kalpeaan lapseen,
sen silmät ovat säikyt, nälkäiset.
Ojennat hyväätarkoittavan kätesi,
mutta se luikahtaa pakoon kuin varjo.
Verhot heilahtavat ikkunoiden eteen.
Vilaukselta katseesi ehtii tavoittaa
lujia, harmaita kasvoja,
itkeneitä, peräänantamattomia silmiä.
Etkö ymmärrä.
Et ole tervetullut tänne
valkeine lippuinesi,
lihavine rauhankyyhkyinesi.
Sota on kenties ohi.
Silti maa on raiskattu.
Silti kodit ovat raunioina.
Silti lukemattomat ristit seisovat
synkkinä rivistöinä.
Ja kylmä tuuli humajaa kaiken yli
kuin myöhästyneet anteeksipyyntösi.
Olet saanut synninpäästösi.
Mene siis jo.
On aika sytyttää kynttilä kuolleille.
Antaa elävien aloittaa alusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti