Takapakkia ja puituja tunteita

Elämäni on jatkunut, enkä ole aikoihin ajatellut Jarkkoa osana nykyhetkeäni. Se on tuonut maailmaani keveän, valoisan pilkahduksen ja uusien alkujen tunnun. 

Yksi taannoinen puhelinkeskustelu Jarkon kanssa sai minut ottamaan takapakkia. En ymmärrä, miksi hänellä on vieläkin ote minusta. Tuntuu kuin olisin taantunut ja vanginnut itseni sata kertaa ajateltujen ajatusten, tuhat kertaa puitujen tunteiden tyrmään taas kerran. Ongelmaa ei olisi, jos voisin uskotella, että kyseessä olisikin tällä kertaa sovinto tai asioiden selvittäminen. Mutta kun en enää pysty. Minusta tuntuu, että yleensä pidämme yhteyttä vain siksi, että pelkäämme muutoksia. 

Tai en tiedä. En tiedä. Ajattelen eri asioita joka päivä. Joskus tunnen itseni niin vahvaksi, että ajatuskin hänen kanssaan olemisesta naurattaa. Joskus vanha, tahmea katkeruus valtaa mieleni. Pari päivää sitten tapasin itseni toivomasta, että hän säilyisi elämässäni ystävänä. Ja joskus kaipaan häntä fyysisesti: terävät muistikuvat koskettelevat minua lämpöisin käsin ja pehmein huulin. Silloin huokaan: antakaa Jarkko rakastajakseni, rattopojakseni + no strings attached. Ja silloin tällöin, heikkoina hetkinä, ajelehdin unelmoimaan, että ehkä, ehkä kaiken voisi vieläkin korjata. 

Voi hjuvanen aika tätä oloani. Sanonko minä, että se johtuu siitä, ettei hän tänään soittanutkaan minulle, kuten lupasi? Tänä yönä kaikki laulujen sanat, kaikki runot kertovat minusta.

"Had enough of reinventing memories

Living in the shadow of your charm

The shrapnel of your insults buried deeper

Than  confidence can ever overcome

Then you leave me like the others

Leave me too much time on my own

Choking on anticipation waiting

on you to say something to bring me back.

All I want is a trace of recognition,

your silence is as heavy as my eyes."

 - Andrew Cairns, Therapy?: "Unbeliever" - 

"Eros, sinä jumalista julmin,

miksi veit minut tähän pimeään maahan?

Kun tyttölapset kasvavat,

suljetaan heidät erilleen valosta

ja heitetään pimeään holviin.

Eikö minun sieluni harhaillut kuin onnellinen tähti,

ennen kuin se vedettiin sinun punaiseen piiriisi?

Katso, ovat käteni ja jalkani sidotut,

tunne, minulla on kaikkiin ajatuksiini pakko. 

Eros, sinä jumalista julmin:

Minä en pakene, minä en odota,

minä vain kärsin niin kuin eläin. 

 - Edith Södergran -