Niin vähässä ajassa sitä rakastuu. Niin kauan kestää unohtaa.
Veljen koulu loppuu ensi viikolla. Olin kuvitellut meneväni katsomaan penkkareita, vilkuttamaan kadun varressa, keräilemään karkkia lumisohjoisesta penkasta. Mutta penkkarit on siirretty pidettäväksi myöhemmin
keväällä. Ehkä tässä tilanteessa hyvä niin.
Menen joka tapauksessa Kotikaupunkiin viikonloppuna. Pyysin S:a ulos. Hänestä on tullut ystävä. Eikä minulla ole enää syitä antaa sen pysähtyä siihen.
Ei tosiaankaan ole. Jarkko on - . Hän tulee aina säilyttämään yhden paikan sydämessäni. Mutta meistä ei tule paria. Minun on pitänyt kävellä pitkä tie, ennen kuin olen sen oppinut ja hyväksynyt. Niin vähässä ajassa sitä rakastuu, ja niin monta vuotta kuluu unohtamiseen.
Vielä nytkään en ole varma, miltä tuntuisi tavat hänet, koskettaa häntä. Mutta jos se olisi vaikeaa, jos se liikuttaisi, niin kyse olisi kuitenkin tunteista, jotka liittyvät menneisyyteen. Tiedän, etten voisi olla hänen kanssaan nyt ja uskon, etten tulevaisuudessakaan. Kaikesta huolimatta - vihasta, kaltoinkohtelusta ja petoksesta huolimatta - meillä oli Jarkon kanssa myös jotain kaunista. Ja ne hyvät ajat haluan aina muistaa.
Kommentit
Lähetä kommentti