Jo mennyttä?
Onko se jo mennyttä? Olinko onnellinen kuukauden vain tullakseni hulluksi pelosta ja tuskasta?
Meillä oli helvetillinen viikonloppu. Tunsin olevani kuin näkymätön: hän ei katsonut minua, ei koskenut minua eikä puhunut juuri mitään. Launataiyönä yritimme puhua, mutta se oli toivotonta. Jarkko sanoi, että hänellä on ongelmia. Mutta mitä ongelmia? Hän ei kertonut. Yritin kysyä, olenko minä tehnyt jotain. Jarkko otti puheeksi edellisen viikonlopun hänen luonaan Itäisessä Kaupungissa, kun olimme kaupungilla tavanneet hänen ystäviään. "Kun sinä olit niin vaivautunut, ihan kuin olisit halunnut päästä äkkiä pois." Ja: "Mikset sinä voi olla oma rento ittes? Miks sinulla pitää olla semmonen asenne?" Ja vielä: "Ei sinun tartte olla niin ylisulkeutunut."
Sitten minä tosiaan sulkeuduin. Tuntui niin pahalta. Enkä voinut edes mitenkään puolustautua. Minä olen vaivaantunut ja sulkeutunut, mutta en varmasti epäystävällisyyttäni. Vaan koska olen ujo ja introvertti ja tarvitsen aikaa uusien ihmisten kanssa. Sen iltainen keskustelu päättyi melkein siihen. Jarkko väitti vihaisena, etten osaa puhua. Ja minun sydämeni pumppasi kauheita, suolaisia kyyneleitä, kun valvoin ja mietin, miten viallinen ja pohjattoman huono olenkaan.
Kommentit
Lähetä kommentti