Pelottava tulevaisuus

Minulla on opiskeluani koskeva kriisi. Pääaineeni on minulle mieleinen, mutta laaja sivuaineeni kiinnostaa vain hetkittäin. Välillä mietin, että sotiiko koko minun maailmankatsomukseni kauppakorkeakoulun maailmankuvaa vastaan. Minä en sovi sinne. Minun ajatukseni eivät sovi sinne. En halua valtaa enkä rahaa, enkä halua irtisanoa ketään. En pysty ajattelemaan, että joku tunteva ja ajatteleva ihminen olisi pelkkä resurssi, tuotannontekijä.

Olen aina pitänyt itseäni kunnianhimoisena. Mutta en minä ehkä kuitenkaan ole, en loputtomiin. Toki haluan menestyä. Mutta menestys ei tarkoita minulle välttämättä uraa ja omaisuutta, vaan kehittymistä ihmisenä, uusia ajatuksia ja onnistumista ihmissuhteissa. En kertakaikkiaan ole ihminen, jonka identiteetti rakentuisi työstä tai tittelistä. En samaistu mihinkään, enkä kuulu mihinkään - en nyt ainakaan kauppakorkeakouluun. 

Mutta olen jo opintojeni puolivälissä. Opintosuoritukseni ovat ihan hyviä. En ole luovuttaja enkä keskeyttäjä, joten teen tutkintoni valmiiksi. Mutta en enää oikein tiedä, mitä elämältä haluan. Päässäni on yhtäkkiä kysymyksiä ja epäilyksiä, ja tulevaisuus on alkanut pelottaa. Tuntuu kuin elämäni juoni olisi muuttunut sekavaksi - tai vielä pahempaa: epäilen, ettei mitään juonta olekaan. Ei juonta, ei kohtaloa, ei tarkoitusta eikä päämäärää. Mitä elämästä tulee? Mihin päädyn?