Treffejä, ystäviä, sinkkuelämää

IMG_0535.jpg

Maria on läheisimpiä ystäviäni ja kavereistani se, jonka kanssa olen eniten tekemisissä joka päivä. Meitä yhdistää myös samanlainen tausta. Olemme niitä, jotka ovat täällä yliopistossa luokkaretkellä. Kummankaan vanhemmat eivät ole korkeasti koulutettuja. Molempien isällä on alkoholiongelma. Kaikki raha mitä meillä on, on itse ansaittu kesätöissä. Ja kumpikin luimme pääsykokeisiin ihan yksin, ilman että kukaan olisi kustantanut valmennuskursseja. Jos emme näe koulussa, niin soittelemme. Oikeastaan puhumme puhelimessa joka tapauksessa joka päivä, puhumme kaikesta. Kaikesta intiimistä (suhteista, seksistä, vanhemmista, sisaruksista) ja kaikesta triviaalista (mitä söimme lounaaksi, siivoamisesta).

Mutta olen huomannut, että minun sinkkuelämäni jotenkin kismittää Mariaa. Hänellä ja Nikolla on vakiintunut, hyvä ja turvallinen suhde. Siinä missä minä olen kesällä humunnut ympäriinsä, he ovat viettäneet aikaa kahden mökillä. Viime kesänä minun elämäni oli yhtä juhlimista, baareja, diskoja, poikia ja bileitä. Mariaa ärsytti kuunnella jutteluani elämäni tästä puolesta, siltä minusta ainakin tuntui. 

Nyt kun kerroin, että olen tapaillut pari kertaa Santeria, Maria puuskahti: "Sitä mie vähän epäilin." Ja: "Ai, meidänkoululaisen kanssa - siehän tuut hulluksi!" Sitten hän vaihtoi puheenaihetta ja alkoi kertoa siivonneensa ja vieneensä matot ulos tuulettumaan. Olen vähän että, mitä? WTF? Kokeeko ystäväni ehkä jotenkin uhkaksi sen, että minä en ole vakiintuneessa parisuhteessa? 



Kävin eilen Santerin kanssa treffeillä aurinkoisella merenrannalla ja pursiseuralla, ja sitten iltapäivällä tulimme meille. Joimme kahvia, ja ehdotin pienoisena huumorintajutestinä, että katsoisimme Netflixistä Dirk Gently -sarjaa. Santeri läpäisi testin hyvin, nauroimme vedet silmissä, katketaksemme. Myöhemmin illalla rakastelimme uudella sohvallani, ja se oli hellää, hyvää, hauskaa, rehellistä. Tunnen itseni lämpöiseksi ja kissamaisen tyytyväiseksi.

Ehkä tästä alkaa jotain tai ehkä ei. Joka tapauksessa nämä ovat hyviä, valoisia hetkiä, ja minulla on ollut hauskaa.  

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Eroottinen päiväuni

Kiitos ja näkemiin

Voisin niin kuvitella tulevaisuuden hänen kanssaan