Taskussa uusi puhelinnumero

Aloitin uuden syksyn Opiskelukaupungissa käymällä elokuvissa ja pubikierroksella Marian ja Nikon kanssa. Marian poikaystävä Niko on tuttuni jo lukiosta - hyvä tyyppi, joka on aina innostunut ja välitön. Lisäksi hänellä on aina jotain mielenkiintoista sanottavaa, joten ilta oli rentoa hauskanpitoa ja hyviä keskusteluita. Menimme viimeiseksi yökerhoon, jossa jätin pariskunnan kahden ja liehuin ympäriinsä itsekseni. Tapasin kaksi ahvenanmaalaista sälliä, jotka väittivät tehneensä puolitoista vuotta tutkimusta diskon ja ihmisen vuorovaikutuksesta ja saaneensa tarkoitusta varten vieläpä mittavat stipendit. Mahtoiko olla totta, mutta hyvä tarina kuitenkin. 

Maria ja Niko lähtivät kotiin jo kahden aikoihin, mutta minusta ilta oli vielä liian nuori. Jäin juttelemaan kolmen opiskelukaupunkilaisen pojan seurueeseen. Törmäsin yhteen meidänkoululaiseen poikaan, Santeriin, jonka kanssa olen tanssinut ja jutellut joskus viime vuonna koulun opiskelijabileissä. Kun paikka meni kiinni, Santeri lupasi - hmh... - keittää minulle kahvia asunnossaan lähellä keskustaa. Tuumasin, että mitään hävittäväähän minulla ei ole, joten haimme fillarinini ja pyöräilimme hänen luokseen. Puhuimme ja nauroimme koko loppuyön, joimme sitä kahviakin. Santerin ikkunasta näkyi joki, josta nousi sumua vaaleina usvakiehkuroina. Seitsemän aikaan aloin tehdä lähtöä. Mutta idea kaatui hyvänyönsuukkoon, joka venyi ja venyi ja päättyi siihen, että vaatteeni lentelivät ympäri huonetta.

Yhdeksältä ajoin sitten kotiin häikäisevässä, kylmänsädehtivässä aamuauringossa. Lehmukset joen varrella kantoivat ensimmäisiä kellanoransseja lehtiään. Tunsin olevani rypistynyt, silmiäänsiristelevä menninkäinen kaikessa siinä puhtaassa, kirpeässä valossa, taskussani puhelin, johon oli tallennettu uusi numero.