Mansikkapelloilla, ikuisesti

Aina kun vilkaisen peiliin, näen tuollaiset välkkyvät silmät ja säteilevän hymyn. Olen niin hyvilläni tänään, että suorastaan hyrisen. Sydämessäni vapisee ja minun on vähän väliä huokailtava.  Tapasin eilen Tuomaksen. Kaupungilla, yöllä.  Olin Tiinan ja Anun kanssa, Leena oli hommannut meille lonkkupullot. Näimme paljon tuttuja, ja oli kivaa. Anu huomasi viime perjantaisen ihastuksensa ja Tiina tapasi rallikuskin Tampereelta. Seurasimme juuri tamperelaisia, kun Tuomas tuli kulman takaa vastaan. Hän oli vähän humalassa ja halasi meitä kaikkia tervehdykseksi. Puhuimme kaikenlaista, kerroimme miten kesä on mennyt. Tuomas katsoi minua koko ajan silmiin ja hymyili. Kaikki sanomattomat sanat välillämme - minusta tuntui kuin olisin voinut lukea ne hänen katseestaan.  Anu ja Tiina kirkuivat naurusta myöhemmin: "Näitsie miten se kattoi Niinaa! Niin kuin nälkäinen kissa!" Tuomas pyysi meitä tänään kaupungille. Voi että, minun on päästävä! Kunpa Anu ja Tiina voisi tul...

Perjantaina menimme elokuviin Anun kanssa ja sen jälkeen jäimme kaupunkiin. Pyörimme Ninnin ja Patun kanssa, ja törmäsimme myös Mikkoon ja Markukseen. Juoksimme saksalaisen tenniksenpelaajan Loddiksen perässä, johon Anu on ollut ihastunut. Loddis oli kaupungissa viimeistä päivää, ja Anu halusi tehdä eleen. Anu siis osti punaisen ruusun, ja vei sen hänelle hotellihuoneseen yöllä. Ihailen hänessä tuota pelottomuutta, uskallusta tarttua hetkeen ja pistää itsensä likoon.  Itse olen taivaanrannanmaalari ja unelmoija, ja moni asia jää minulta tekemättä, koska en vain tohdi.  Tässä kohtaa siteeraan Edith Södergranin runoa "Elämä", joka voisi kertoa minusta: Minä, oma vankini, sanon näin: elämä ei ole kevät, vaaleanvihreään samettiin puettu, eikä hyväily, jonka saamme harvoin, elämä ei ole päätös lähteä eikä kaksi valkoista kättä, jotka pidättävät. Elämä on ahdas kehä, jonka vankeja olemme, näkymätön piiri, jonka yli emme koskaan astu, elämä on läheinen onni, joka ku...

Ukkini kuoli vuosi sitten keväällä. Jostain syystä hän on ollut mielessäni viime aikoina paljon. Ehkä siksi, että isän kanssa on ollut niin vaikeata - tuntuu pahalta, kun yksi ihminen, johon saattoi luottaa on poissa.  Olin lapsena paljon ukilla ja mummolla hoidossa. Ei varmaan ollut virikkeitä ja toimintaa koko ajan, ja hyvä niin. Muistan niiden aikojen kauniin ja ihmeellisen kiireettömyyden ja rauhan. Nukuimme pitkiä päiväunia kaikki kolme. "Käyään päivälevolle", mummo sanoi ja kävimme maate: ukki ja mummo levitettävälle sängylleen ja minä vihreälle, samettipintaiselle sohvalle, jonka kuvioita silittelin sormillani ennen nukahtamista. Iltapäivisin istuimme mummon pikkuruisessa keittokomerossa, kello tikitti. Lempeä auringonvalo siilautui valtavan nukkumattikukan lehtien lomitse. Ukki pelasi verkkaan pasianssia ja rummutti sormillaan keittiön pöytää. Minä piirtelin ruutupaperille mustekynällä, ja mummo katsoi piirtelyäni. Välistä hän piirsi itsekin: talon, jonka piipust...

Perjantaina, juhannusaattona, Sanna ja minä menimme kaupungille Anssin kyydissä. Oli kauhean kuuma. Kävelimme kaupungilla, mutta oli ihan liian kuuma ostaa mitään... Joten lähdimme Myllysaareen uimaan. Otimme aurinkoa kallioilla ja kävimme uimalaitoksella uimassa. , Iltapäivällä teimme heinää. Se ei ole niin romanttista kuin Suomi-filminsä katsonut voisi kuvitella. Vaan aika hikistä hommaa. Ne heinät ovat sitä paitsi tosi teräviä, ja raapivat ihoa. Ei houkuttelisi yhtään se Niskavuoren tyyliin heinissä kieriskely.   Illalla mentiin lavalle. Näin siellä viime juhannuksen ihastukseni. Tiina ja Sanna yllyttivät minua hakemaan häntä tanssimaan. Lopulta myönnyin, ja Tiina ja Sanna hävisivät kahden kundin kanssa ties minne. Poika väitti, ettei osannut tanssia - eikä kyllä osannutkaan. Se oli vähän niin kuin kiusallista meille kaikille!  Ihmettelin mielessäni, että tosiaanko viime vuonna olin tykännyt tästä tyypistä. I stuskelimme pihalla, eikä ollut oikein puhumista....

Kävimme tänään ilmoittautumassa lukioon. Luulimme olevamme hyvissä ajoin, kunnes ovella tajusimme, ettei meillä ollut päästötodistuksia mukana. Saimme polkea kotiin ja takaisin. Iltapäivällä Anu meni salille hoivaamaan kipeää polveaan. Minä kävin kaupassa, siivosin ja pesin pyykkiä. Kävin myös Antin kanssa uimassa. Mummo ja tätini ja setäni tulivat meille kylään.  Anu tuli hakemaan minua vähän ennen yhdeksää. Menimme ensin satamaan ja parkkerasimme Armadan eteen. Yhden kojun edessä oli kaksi poikaa, joista toinen oli kivan näköinen. Kiharat hiukset ja aurinkolasit, joilla hän koko ajan leikki. Lähdimme kävelemään satamaa pitkin. Koju-pojat tulivat vastaan ja hymyilin sille söpölle. Mutta voi! He häippäisivät punaiseen autoon, jota epäilimme "isän autoksi", kun se oli niin hieno.  Päätimme mennä citille kävelemään. Punainen auto kaahaili vähän väliä vastaan ja pojat hymyilivät meille. Luulimme karistaneemme heidät kannoiltamme ja lähdimme ostamaan ranskalaisia. Ku...

Viime viikolla kävimme Anun kanssa melkein joka päivä kaupungilla. Ei meillä paljon tekemistä ollut. Katselimme poikia. Olemme pitkästyneitä, Anu ja minä. Meidän välillämme on liikaa sanomattomia sanoja. Ennen kerroimme toisillemme kaiken - tai ei edes tarvinnut kertoa, meillä oli niin yhteinen elämä että meillä oli yhteiset ajatuksetkin. Yritämme löytää sitä entistä ystävyyttämme, etsimme sitä jokaisena tylsänä, puhumattomana minuuttina. Minä en ole kertonut Anulle, miten vaikeaa meidän perhe-elämä nykyisin on, miten iskä juo. Anu ei ole kertonut minulle Jarmosta . Minä en ole kertonut Rhodoksesta, enkä mitä kaikkea minulle siellä tapahtui. Eikä kumpikaan ole sanonut sanaakaan siitä Anun kirjoitelmasta.  Tuntuu, että kohta RÄJÄHTÄÄ. On pakko. Tämä kesä on aivan erityinen kesä. Tästä kesästä tulee aivan erityinen kesä. Olen päättänyt sen.

Jotain on tapahtunut! Olen... Silloin keväällä kun itkin ja surin, että koulu loppuu, enkä näe Tuomasta enää ikinä - olin väärässä.  Minulla on kolme vuotta! Minulla on koko elämä! Hän tulee samaan lukioon kuin minä! Että minä olin pakahtua, kun katsoin sitä listaa. Lupaan itselleni, etten enää tuhlaa aikaa, en yhtä päivääkään.