Rikkinäinen kone

 

Isän kanssa tuli jälleen riitaa kotona. Hän on alkanut taas juoda samoin kuin silloin hirveimmillään kaksi kesää sitten. Ihan rehellisesti yritin tällä kertaa olla aikuinen ja järkevä ja koetin puhua hänen kanssaan. Ei se kannata. Hän on liian sairas. Ei hän pysty erittelemään tunteitaan ja avautumaan ajatuksistaan. Hän on vainoharhainen ja kieroutunut ja elää omassa pimeässä maailmassaan, irrallaan todellisuudesta. Joskus tuntuu pelottavasti, että hän on jo lopettanut kyselemisen, havainnoinnin, toisten huomioimisen, sanalla sanoen kaiken ajatustyön ja älyllisen prosessoinnin. On kuin hän vain toistaisi rutiinejaan ajatuksetta kuin rikkinäinen kone. Ja rutiineja ovat juominen, valehtelu, salailu, väkivalta. 

Kun siis yritin puhua, isä alkoi huutaa ja uhkasi lyödä. Kun senkin on kerran tehnyt, niin seuraavalla kerralla se ei ole isokaan juttu. Voi jopa mennä pitemmälle.  

Haluan näyttää isälle, että raja kulkee tässä. Niin kauan kun hän vain jatkaa juomista, hänellä ei myöskään ole tytärtä.