Jääkiekkoa, iloa ja uskoa elämään

Pienen kummipoikani isoveli pelaa jääkiekkoa, ja hänen joukkueellaan oli turnaus Opiskelukaupungissa. Kummipoikani isä A oli mukana huoltajana ja kutsui minut katsomaan peliä. Se oli jännittävää. Tiedän jääkiekosta aika vähän, mutta sitä oli silti hauskaa katsoa. Pelin kuviot oli helppo tajuta, kun pelaajat olivat nuorempia ja hitaampia kuin ammattilaiset. 

Joukkue oli majoittunut Scandiciin, ja lähdin pelin jälkeen mielelläni mukaan hotellille syömään. Ei ole niin monta vuotta siitä, kun minä vielä kuuluin suvun lapsiin ja A aikuisiin. Nyt oli jotenkin hienoa keskustella yhdessä tasavertaisesti. Toki A tietää määrättömästi minua enemmän elämästä, ihmisluonnosta, vieraista kaupungeista ja kulttuureista, bisneksestä. Lisäksi hän on niin kohtelias, herttainen ja viisas maailmanmies, että tunsin itseni ihan prinsessaksi. 

Myöhemmin illalla menimme vielä hotellin yökerhoon, ja seurueessa oli mukana poikien valmentajat ja muita vanhempia. Oli tosi hilpeää. Ehdin tuskin saada yhtä drinkkiä loppuun, kun joku oli jo tarjoamassa uutta. Tanssin melkein jokaisen seurueen herran kanssa, ja minulla oli hauskaa ja hyvä mieli. Ilta tuntui loppuvan aivan liian pian. Lupasin mennä käymään pian katsomaan kummipoikaani ja muuta perhettä. Lähdin pilkun jälkeen valmentajapoikien kanssa yökahvilaan, jossa olla möllötti siihen vuorokauden aikaan kalpeita kummituksia ihmisiksi. 

---

Sen iloisen illan jälkeen olen huomannut, etten enää ole epätoivoinen. Varmasti kaikki ei ole vielä kunnossa ja olen yksi traumasäkki vielä pitkään. Mutta kun ajattelen tulevaisuutta, olen toiveikas. Tunnen muotoutumatonta intoa, valoisuutta, uskoa elämään.