Eppu, Katri, villahousut ja ikävä

Kello on vähän liikaa. Olen lukenut vähän liikaa Katri Valaa ja kuunnellut aivan liikaa iskän vanhoja Eppu-levyjä.

Mummo tuli käymään tänään nuorimman siskonsa Marjatan ja tämän miehen Åken kanssa. Mummo on tavallisissakin oloissa puhelias ja täynnä energiaa. Siskojen seurassa energia vähintään kaksinkertaistuu. Siskot ovat hyvin samannäköisiä ja samanoloisia: siroja, kauniita ja värikkäitä vielä vanhoilla päivillään. Kaikki siis kilkattivat ja kalkattivat yhtä aikaa toistensa päälle, ja keskustelu rönsyili hevosenlannan lannoitearvosta Marjatan painoon (65 kg) ja Åken neulottuihin, villaisiin välihousuihin. Mummo kysyi ainakin kaksi kertaa, että "montas vuotta siun Niina pitää sitä koulua käyä." Åke vinkkaili minulle silmää, ja Marjatta vaati saada tietää, että "milloinkas niitä Niinan häitä tanssitaan." Tässä vaiheessa Mummo alkoi valssata hyräillen ympäri olohuonetta. Tässä vaiheessa minä suljin silmäni ja yritin ajatella Jarkkoa.

Koulussa muuten Tiina K. sanoi minusta, että "..kun Niina on aina niin tyyni - paitsi silloin kun se poika oli täällä."

Aika pieneen tilaan mahtui minun 24 tuntiani. Aika hyvin selvisin kirjoittamisesta - ei edes tahroja paperilla, joita sateeksi luulet. Vaikka kaiken tämän tekopirteyden takana melkein huudan ääneen ikävästä (Voi Jarkko!).

Vähän Katri Valaa:

Kaikkien rajujen hyväilyjen muistot

ovat painuneet päivien taa.

Mutta kerran

suutelit hiljaa otsaani

lähtiessäsi luotani

lempeässä lumisateessa.

Ja ympärillämme oli valkoinen hellyys

niin ihana, niin itkettävä.

Sen hetken muisto

puhkeaa sinisinä iltoina

kuin hilljainen kukka

täynnä särkyvää tuoksua,

ja sydämeni täyttää

vain värisevä hyvyys.