Käsi kädessä tähtisateessa

Menin Jarkon kanssa katsomaan kaupungin ilotulitusta. Yö oli kylmä ja tähtikirkas. Toppatakkini turkiskaulus huurtui pakkasessa. Aukio tungeksi juhlahumua ja ihmisvilinää. Pidimme toisiamme kädestä kiinni, kun ihmiset velloivat ympärillämme ja raketit räjähtelivät yllämme kultaisena tähtisateena. Kun kello alkoi lyödä kahtatoista, Jarkko nosti minut syliin ja pyöritti minua ympäri, ympäri. Suutelimme juuri, kun vuosi vaihtui. Sitten katsoimme toisiamme ja nauroimme: sillä hetkellä koko maailma oli mallillaan ja uusi vuosi avautui eteemme täynnä toivoa ja mahdollisuuksia.

Tänä iltana olen keräillyt koulutarvikkeita valmiiksi huomista varten. On ollut pitkä, verkkainen joululoma, ja nyt kun sen viimeiset tunnit kuluvat, minua jotenkin surettaa. Huomenna alkaa kiireinen arki: uusi jakso, uudet kurssit, kotitehtävät, kokeet ja harrastukset. Kaikki rutiinit. Arjessa on niin vähän aikaa - vähän aikaa pelata veljen kanssa Monopolia, vähän aikaa sovitella Mummon kanssa hänen vanhoja juhlamekkoja ylleen, vähän aikaa kuunnella levyjä poikaystävän kanssa pikkutunneille asti. Liian vähän aikaa rakkaille.