Lukion tytöt verkkosukissaan

Aion tanssia can-cania verkkosukissa koko koulun edessä.

Lukiossa vietetään viikon päästä perinteistä puurojuhlaa. Se on iltatilaisuus salissa. Opettajat ja oppilaat tulevat, lauletaan joululauluja, syödään joulupuuroa ja on esityksiä. Idean meidän esityksestä taisi keksiä Mari, Noora tai Johanna - kuitenkin joku siitä taiteellisten, vilkkaiden tyttöjen klikistä. Tanssimme siis can-cania. Kävimme Anun kanssa tänään ostamassa asujemme täydennykseksi verkkosukat ja sukkanauhat. Äiti ompelee minulle hametta tummansinisestä vuorisilkistä, johon tulee sisäpuolelle monta kuohkeaa kerrosta värikkäitä röyhelöitä. Asuun kuuluu myös pitsilahkeiset puuvillapöyksyt ja musta korsetti tai toppi. Ja jotain bling-bilingiä tietysti.

Suvi ja Heli ovat ryhmämme ballerinat, ja he ovat laatineet koreografian ja vastaavat ohjauksesta. Mari organisoi ulkoasumme. Meillä on tiukka suma tenttejä näinä viimeisinä viikkoina ennen joululomaa, mutta olemme vielä löytäneet aikaa touhottaa tämän esityksemmekin vuoksi. On ollut hauskaa. Tällainen yhteinen tekeminen luo uudenlaista yhteishenkeä, ja on mukavaa tutustua näihin ihailemiini koulukavereihin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Eroottinen päiväuni

Kiitos ja näkemiin

Voisin niin kuvitella tulevaisuuden hänen kanssaan