Mansikkapelloilla, ikuisesti

Minulla on kaksi miesjuttua meneillään. Toinen on kepeä ja herttainen kuin kevään ensimmäinen sitruunaperhonen. Ja toinen on syvä ja raskas kuin lumen alta paljastuva musta maa. Lomailin vähän aikaa Kotikaupungissa, jossa kävin serkkujeni kanssa klubeilemassa. Yhtenä iltana tanssilattialla yksi tuttu poika lukiosta hymyili minulle erittäin nätisti. Muistan hyvin kyseisen pojan. Hän oli kanssani samoilla matikan ja fysiikan kursseilla ja seurusteli silloin yhden lukiokaverini kanssa.  He olivat sellainen kuvankaunis high school sweethearts -pariskunta. Tyttö oli taiteellinen ja syvällinen ja poika sydäntäsärkevän hurmaava. Myöhemmin illalla tämä Tomi tuli pöytäämme istumaan ja ehdimme jutella hetkisen, ennen kuin paikalle tuli liuta muita tuttuja lukion matikkapoikia. Keskustelu muuttui yleiseksi. Tomi pyysi minua vielä tanssimaan, ja valomerkin jälkeen jämähdimme juttelemaan, kunnes tarjoilijat hätistelivät meidät ulos. Olimme menossa samaan suuntaan, joten kävelimme y...

Jätin Tuomaksen rumasti ja julmasti. En selittänyt mitään. Enkä koskaan kertonut hänelle totuutta kaikessa karuudessaan: että aikani pallottelin, kumman pojan kanssa halusin enemmän olla ja että lopulta petin häntä. En ole halunnut aiemmin kirjoittaa tästä, koska minun on vaikea tunnustaa olevani niin huono ihminen, niin kevytmielinen ja epärehellinen. Kun ajattelen Tuomasta ja omaa käytöstäni, hävettää niin suunnattomasti, että tekisi vain mieli sulkea silmät. Karman laki toki toteutui. Minä jätin Tuomaksen Jarkon takia. Jarkko jätti minut. Ei niin, että tuntisin sovittaneeni mitään omalla kärsimykselläni. Ehkä pikemminkin päin vastoin.  Niin että yritän yleensä olla ajattelematta Tuomasta. Minusta on kehittynyt aika lahjakas tässä ajatusten pakottamisessa. Viime aikoina olen sitten kuitenkin nähnyt hänestä unia, joihin on sisältynyt vahva tunnelataus. Minun on vaikea tulkita näitä unia, sillä Tuomashan on aina ollut minulle myös eräänlainen...

Minun pitäisi haudata Jarkko. En tiedä, miksi se on näin pirun vaikeaa. En edes usko rakastavanikaan häntä enää. Hän on kuitenkin kokonaan toinen ihminen kuin se hauska, jännittävä poika, johon rakastuin sateisena lokakuun yönä monta vuotta sitten. Se poika on kadonnut menneisyyteen ja on ikuisesti tavoittamattomissa. Sentään ei kukaan voi viedä pois muistojani. Jonkin aikaa me rakastimme toisiamme ilman valheita ja katkeruutta; sen kuvan haluan säilyttää. Mahdollisesti siksi, että se on totta - mahdollisesti siksi, että olisi sietämätöntä uskoa eläneensä vuosia valheessa. Tällä hetkellä minua huolettaa oma tunnevammaisuuteni. Olen ravannut jonkin verran rafloissa ja siis jutellut monen miehen kanssa. Mutta en pysty kuin laimeasti kiinnostumaan kenestäkään, eikä sydämeni ole ollenkaan mukana. Ehkä en ole vielä valmis tapaamaan ketään uutta. Olen kuin pysähdyksissä. Kertailen jatkuvasti mielessäni kahden kuukauden takaisia tapahtumia ja käyn koko ajan kuvitteellista di...

Pikkusisko, Jarkon sisko, oli luonani viikonloppuna. Pikkusisko on ollut minullekin kuin sisar ja ystävä myös. Vaikka aluksi hän olikin minulle ensisijaisesti poikaystäväni sisko, niin pidin hänestä heti todella paljon. Vähän kerrassaan vuosien mittaan meille on rakentunut kahdenkeskinen suhde, ystävyys. Kun Pikkusisko muutti Toiseen Kaupunkiin, aloimme kirjoitella ja sillä tavalla tutustuimmekin toisiimme aika syvällisesti. Olen saanut seurata, kuinka hassusta ja suloisesta pienestä tytöstä on kasvanut upea, nuori nainen ja suuri persoona.  Olemme päättäneet pitää kiinni ystävyydestämme huolimatta kaikesta, mitä Jarkon ja minun suhteessa on tapahtunut. Ja se on onnistunutkin, kun olemme kumpikin varovaisia ja huomaavaisia. Minä olen luvannut itselleni, etten sano pahaa sanaa Jarkosta Pikkusiskolle, enkä mitään suhdettamme koskevaa, joka haavoittaisi tai loukkaisi hänen tunteitaan. Ja Pikkusisko hoitaa oman tonttinsa yhtä hienotunteisesti.  Emme ole luonteeltamme...

Nämä viikot ovat olleet yhtä hunger gamea, ja minä olen eittämättä hengissä. En väitä, että olisi ollut helppoa. Aluksi onnittelin itseäni jokaisesta päivästä, jonka selvisin loppuun haluamatta soittaa tai kirjoittaa Jarkolle. Onneksi pystyin purkamaan tunteitani puhumalla. Ja kyllä minä puhuinkin: perheelle, ystäville, randomeille tuntemattomille baarin metelin yli. Kerta kerralta se oli helpompaa ja kerta kerralta tarina, jota kerroin, tuntui kaukaisemmalta ja käsiteltävämmältä. Viikot ja viikonloput ovat menneet kuin sumussa. Myös humussa. Ystävät ovat pitäneet huolen siitä, ettei minulle ole jäänyt tilaisuuksia surra yksin. Yhden viikonlopun olin Annan luona. Kotikaupungin hiihtolomaviikolla Tiina ja Kati tulivat kyläilemään, ja kiersimme kaikki Opiskelukaupungin mestat. Maria soittaa joka päivä ja kietoo minut huolenpitoonsa kuin lämpimään, villaiseen huopaan. Minua on niin tunnollisesti viety baareihin, klubeille, yökerhoihin, että muistot sekoittuvat päässäni yhdeksi py...

Minun pitää nyt aloittaa alusta ja unohtaa Jarkko. Pitää miettiä, kuka minä olen ja mikä tulevaisuuteni on ilman häntä. Hän on ollut osa minua niin kauan, että suoraan sanottuna pelottaa. Vaikka olen niin vihainen ja loukattu, sydämeni sykkii edelleen tuskaista rakkautta ja ikävää. Mutta hän ei halua minua - näin se nyt vain on, enkä mahda sille mitään.  En vain vieläkään saata uskoa sitä erokirjettä, ettei hän edes soittanut. Annoin hänelle harkinta-aikaa ja vapauden valita. Sisimmässäni tiesin, että hän halusi erota. Toivoin muuta, mutta tiesin kuitenkin. Pelkäsikö hän, että olisin heittäytynyt hankalaksi? En muuten olisi. Mutta mielestäni minulla olisi ollut oikeus tehdä kysymyksiä ja hänellä olisi ollut velvollisuus selittää.   Alkuun olin niin järkyttynyt ja vihainen, että aloin jo kirjoittaa suorasukaista, piikikästä vastausta. Mutta lopetin kesken - koska ei siitä mitään iloa olisi ollut. Tein päätöksen. En pidä enää ...

Kun Maria kuuli erokirjeestä, hän vei minut välittömästi baariin, istutti pöytään, haki meille isot oluet ja oli valmis. Hän ikään kuin kääri henkisesti hihansa ja oli valmis olemaan puolestani vihainen ja haukkumaan sen jätkän maan rakoon. Me istuimme pitkään iltaan, analysoimme kariutunutta suhdettani ja puhuimme syvällisiä. Jossain vaiheessa pöytäämme istui pari hauskaa, taiteellista tietokoneanimaattorinörttiä, jotka halusivat tietää, mistä puhuimme. He olivat pöyristyneitä kuultuaan saamastani kohtelusta, mutta pian ajauduimme puhumaan muista asioista. Haluan puhua myös muista asioista. En halua olla mikään katkera nainen. Lopulta oli ihan hauska ilta, mielenkiintoisia keskusteluita. Tämä on ihana kaupunki – täällä tapaa niin hienoja, erilaisia ihmisiä.   Huomenna matkustan Annan luokse. Myös hän on luvannut viedä minut ulos, tanssimaan, juhlimaan, unohtamaan. Rakas, kaunis Anna - mitä en unohtaisikaan hänen vuokseen. Näin tämäkin kipu lopulta menee ohi ja palaa l...