Uusi alku

 Olen saanut uuden alun, josta haaveilin ja jota kipeästi tarvitsin. 

Duuni ei ole oman alani töitä, ja se on raskasta ja hektistä, mutta hauskaa. Viihdyn. Palkkani tuntuu ihan ylellisyydeltä opintotuella kituuttamisen jälkeen, ja rahoitan sillä hyvin opintojen loppuvaiheen. Erityisen hauskaa ja virkistävää on olla osa työporukkaa. Työkaverit ovat kanssani samaa ikäluokkaa: toiset ovat opiskelijoita Kotikaupungin yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa, toiset viettävät töissä välivuotta lukion tai ammattikoulun jälkeen. 

Parhaiten olen tutustunut Veljeni ikäiseen Milaan, joka on tosi välitön ja superhauskaa seuraa. Mila on kaunis kuin mikä ja hyvin flirtti, ja hänen ympärillään pyörii aina poikien muodostama ihailijajoukko. Valitettavasti hän on itse eniten ihastunut yhteen päällikköömme, joka on kihloissa. 

Toinen uusi tuttavapiirini on muodostunut harrastuksen kautta. Marian poikaystävä kävi edellisenä kesänä treenaamassa Kotikaupungissa korealaista kamppailulajia. Hän kehui kovasti paikallista seuraa ja porukkaa, ja suositteli lajia minulle uudeksi harrastukseksi, kun nyt kerran muutin takaisin tänne. Sain houkuteltua kaveriksi peruskurssille Mikon, Veljen lapsuudenystävän. Pyöräilemme siis yhdessä pari kertaa viikossa treeneihin. Peruskurssilaisia on noin kymmenen ja vanhempia harrastajia suunnilleen saman verran. Teemme yhdessä alku- ja loppulämmittelyt ja venyttelyt. Kivaa ja rentoa.