Yhdessä

 


Minun oli hirvittävän vaikea katsoa Tuomasta silmiin, koska olin kohdellut häntä - jättänyt hänet -  niin halpamaisesti neljä vuotta aiemmin. Ja koska olen ajatellut monta kertaa, että se silloinen valintani kahden miehen välillä oli elämäni suurin virhe ja huonoin päätös. Tuomas ei kuitenkaan tullut puhumaan syyttääkseen, eikä hänellä ollut minulle vihaisia tai katkeria sanoja. Vaikka olisin ne ansainnutkin. 

Kun aikanaan ihastuimme toisiimme, olimme murrosikäisiä yläkoululaisia. Kun sitten seurustelimme, olimme kotona asuvia teinejä. Nyt viimein tapasimme nuorina aikuisina. Ja paljon on molempien elämässä tapahtunutkin, monia ja vaikeitakin vaiheita. 

On ihmeellistä, että tunne on yhä sama. Yhtä syvältä riipaiseva, yhtä terävänkipeä, yhtä haikea, yhtä kuulas. 

On vielä ihmeellisempää, että Tuomas haluaa minut vielä. 

Neljä viikkoa sitten minulla ei ollut sanoja kertoa Tuomaasta. Ne ovat yhä vähissä. 

Mutta tämän verran voin kertoa: olemme yhdessä. Tunnen taikauskoista kauhua myöntää tätä, mutta: olen onnellinen.    

Kommentit

Lähetä kommentti