Mansikkapelloilla, ikuisesti

Elämäni on jatkunut, enkä ole aikoihin ajatellut Jarkkoa osana nykyhetkeäni. Se on tuonut maailmaani keveän, valoisan pilkahduksen ja uusien alkujen tunnun.  Yksi taannoinen puhelinkeskustelu Jarkon kanssa sai minut ottamaan takapakkia. En ymmärrä, miksi hänellä on vieläkin ote minusta. Tuntuu kuin olisin taantunut ja vanginnut itseni sata kertaa ajateltujen ajatusten, tuhat kertaa puitujen tunteiden tyrmään taas kerran. Ongelmaa ei olisi, jos voisin uskotella, että kyseessä olisikin tällä kertaa sovinto tai asioiden selvittäminen. Mutta kun en enää pysty. Minusta tuntuu, että yleensä pidämme yhteyttä vain siksi, että pelkäämme muutoksia.  Tai en tiedä. En tiedä. Ajattelen eri asioita joka päivä. Joskus tunnen itseni niin vahvaksi, että ajatuskin hänen kanssaan olemisesta naurattaa. Joskus vanha, tahmea katkeruus valtaa mieleni. Pari päivää sitten tapasin itseni toivomasta, että hän säilyisi elämässäni ystävänä. Ja joskus kaipaan häntä fyysisesti: terävät muistikuvat koskettelevat minu

Olet komea kuin Lucifer itse, sinä julkea mies.  Joku turmeltunut jumala loi sinut kuvakseen.  Ei tomusta. Vaan sulasta kullasta ja myskistä, testostreonista ja eebenpuusta, marmorista  ja palaneitten naissydänten tuhkasta. Sinulla ei ole oikeutta  välinpitämättömään otteeseesi minusta. Ei oikeutta pakottaa palvomaan itseäsi, uhraamaan sieluani ja mielentyyneyttäni itsetyytyväisyytesi alttarilla. Miksi katsot minua  noilla jäähileisillä silmilläsi  kuin aikoisit repiä minut kappaleiksi himosta tai vihasta tai ainoastaan huvin vuoksi?

Olin ulkona S:n kanssa ja kaveriporukassa. Veli on ystävystynyt lukiossa poikaan, jonka isoveli on oma lukiokaverini ja yksi S:n parhaita kavereita. Abiturientit ryntäilivät täysi vauhti ja into päällä, kun taas me vanhempi sukupolvi istuimme rauhassa ja juttelimme. Oli mukavaa ja kiinnostavaa tavata näitä vanhoja koulukavereita, joilla oli virkistäviä mielipiteitä ja tietynlaista absurdia huumorintajua. Tälle näyttämölle, jossa joukko vanhoja ja uusia ystäviä istui rennosti jutustelemassa, DJ harppoi sisääntulonsa komeana ja itsetietoisena kuin Lucifer itse. Häntä vastaan kipitti sieluttoman näköinen silikoniblondi. He syleilivät toisiaan rajusti, mutta teennäisen spektaakkelimaisesti. En mahtanut mitään sille, että tuijotin paria. En mahtanut mitään sille, että pahoinvoinnin kaltainen tuntemus vihlaisi vatsaani.  Myöhemmin illalla olin tanssimassa S:n kanssa. Nojasin päätä hänen olkaansa vasten ja tunsin oloni hyväksi ja tyytyväiseksi. Kun kohotin katseeni, näin DJ:n dj:n tiskillä. P

  En ole rakastunut S:iin. Vaikka haluaisin olla. Hänessä on kaikki ominaisuudet, jotka minusta ovat tärkeitä miehessä. Hän on älykäs, rehellinen, kohtelias, taiteellinen ja lahjakas. Hänessä on sellaista kultareunaista, harvinaista, vanhanaikaista kunnollisuutta. Nautin hänen seurastaan, pidän hänestä sydämestäni ja arvostan häntä. Voisin niin kuvitella tulevaisuuden hänen kanssaan, turvallisen ja suloisen. S. valmistuisi DI:ksi ja minä ekonomiksi. Menisimme naimisiin samassa kirkossa, mistä pääsimme yhtä aikaa ripille, ja häävieraina olisi yhteisiä lukiokavereita.  Rakentaisimme omakotitalon Kotikaupunkiin, länsialueelle, lähelle rantaa ja mukavia ulkoilureittejä.  S. haluaisi koiran, minä kissan ja me molemmat kaksi lasta. S. ei ikinä pettäisi minua, toisi ruusuja merkkipäivinä, maksaisi laskut ajallaan, muistaisi kummilastemme syntymäpäivät.  Voisin rakastaa häntä. Niin helposti. Ajan mittaan.  Mutta rakastuminen, intohimo joka puhaltaa jaloiltaan kuumana tuulena.  Näin sattumalta

On vieläkin kylmää ja lumista, mutta aurinko viipyy taivaalla päivä päivältä yhä pitempään. Taivas on hohtavan vaaleansininen ja niin kirkas, että silmiin kihoaa ulkona häikäistyksen kyyneleitä. Kevät on alkamassa.  Veljen koulu loppuu ensi viikolla.  Olin kuvitellut meneväni katsomaan penkkareita, vilkuttamaan kadun varressa, keräilemään karkkia lumisohjoisesta penkasta.  M utta penkkarit on siirretty pidettäväksi myöhemmin keväällä. Ehkä tässä tilanteessa hyvä niin.   Menen joka tapauksessa Kotikaupunkiin viikonloppuna. Pyysin S:a ulos. Hänestä on tullut ystävä. Eikä minulla ole enää syitä antaa sen pysähtyä siihen.  Ei tosiaankaan ole. Jarkko on - . Hän tulee aina säilyttämään yhden paikan sydämessäni. Mutta meistä ei tule paria. Minun on pitänyt kävellä pitkä tie, ennen kuin olen sen oppinut ja hyväksynyt. Niin vähässä ajassa sitä rakastuu, ja niin monta vuotta kuluu unohtamiseen. Vielä nytkään en ole varma, miltä tuntuisi tavat hänet, koskettaa häntä. Mutta jos se olisi vaikeaa,