Mansikkapelloilla, ikuisesti

Leijumme kevytmielisyydessämme saippuakuplankeveinä, saippuakuplankeveinä. Suutelet iloisesti silmäkulmaani. Kutsut minua Unohdukseksi  ja minä sinua Vapaudeksi.  Meitä naurattaa:  hullut ne valoja vannovat  ja pelkurit rakentavat rakkaudestaan vankilan. Saippuakuplankeveinä leijumme kevytmielisyydessämme varoen, varoen rikkomasta ainoaa tekemäämme lupausta, lupauksista haurainta ja silti kovinta. Olla tuntematta. Olla rakastamatta.

Junassa. Olen matkalla Kotikaupunkiin kesäksi: vaihtamaan elämää, pakenemaan joitain asioita ja kohtaamaan toisia. On kuin matkustaisin tuntemattomaan tulevaisuuteen menneisyyden viidakosta - eikä tämä juna, tämä hetki, kuulu niistä kumpaankaan. Olen rento ja ajatukseton; en jaksa vielä välittää. En siitä, mistä tulen enkä siitä, mihin menen. Väsymys painaa luomiani ja ehkä myös sydäntäni. Viime viikolla tein jotain ehkä peruuttamattoman väärää. Miika  soitti minulle yhtenä iltana ja pyysi minua muka rennon huolettomasti seurakseen terassille. Mutta minä tiesin, Miika tiesi, ja kaikki oli ennalta selvää. Puin punaisen kesämekkoni alle sukkanauhaliivit. Emmekä edes ikinä päässeet sinne terassille asti. Sovimme, ettemme tekisi suhteestamme itseään isompaa ongelmaa. Sovimme, että pitäisimme hauskaa tämän yhden viikon ajan. Miika yritti unohtaa tyttöystävänsä. Ja minulle ei hiljattain millään ole ollut väliä. Jos mitään ajattelin, niin suunnilleen siihen suuntaan, että ...

Pujotat elämäni vuodet metsämansikkoina timotein varteen. Pelkkä suupala sinulle. Kosket olkaani ja mietit: "Tyttö, tyttö, olet pieni kuin mintunlehti yrttitarhassa, olet köykäinen kuin perho tuulen puhalluksessa. Vielä et maailman murheista tiedä." Kosket olkaani ja huokaat. Ihoni tuntuu sileältä ja lämpöiseltä, kasteiselta. Ihoni on nuori, se värisee kättesi alla. Jos sydäntäni koskisit, etkä ihoani.  Se on alkanut painaa kivenä rinnassani, kuin sitä täyttäisivät  vanhimmat maailman tuskista, ikuisimmat: rakkaus, kuolema, yksinäisyys. Jos sydäntäni koskisit. Se on valmis. 

Vappu. Periaatteessa oli ihan hauskaa, mutta. Minua vaivasi koko illan sietämätön, lepattava, leijaileva jännitys, kun odotin tapaavani Harrin. Vietimme alkuillan Annan kanssa Sonjan ja Susanin opiskelijabileissä. Kun sitten tapasin Harrin myöhemmin kaupungilla, niin kaikki meni kuin nuotin vierestä. Joskus on sellainen flow, että kaikki sujuu, onnistuu, innostuu, tuntee olevansa rento ja kaunis ja sanovansa oikeat asiat. Mutta nyt tapahtuikin juuri päinvastoin: epäröin sanojani, olin ujo ja vetäytyvä, tunsin olevani ylipukeutunut ja jäykkä.  Viikonloppuna juttelimme puhelimessa, ja Harri palautti lempeästi minut ja ihastuneet unelmani päiväjärjestykseen. Hän puhui vastaansanomattoman hellästi ja hienovaraisesti, mutta silti minusta oli sen puhelun jälkeen jäljellä vain rauniot. En tiedä mikä meni vikaan ja miksi. Ehkä se oli sitten se ikäeromme, ehkä hän lopulta piti minua vain pentuna. Emme edes ehtineet tutustua kunnolla: ei hän vielä tiennyt minusta tarpeeksi tehdäksee...

Jarkko haluaa minut takaisin kokeiltuaan sitä toista tyttöä muutaman viikon ajan.  Minä haluan vain yhtä. Päästä pois tästä helvetistä.