Vallaton flirttailusuhde on juuri, mitä tarvitsen

Joskus elämä muuttuu yhtäkkiä. Tapahtumat vyöryvät päälle niin kiihkeästi, ettei niiden voi kuin henkeä haukkoen antaa tulla. Ja jälkeen päin on mahdotonta sanoa, mikä sysäsi kaiken liikkeelle. Minä itse, joku toinen vai sattuma? Koko kesä tähän asti on ollut hidastempoisinta olemassaoloa, unta, jossa tuskin mikään on päässyt koskettamaan. Mutta sitten jokin suistui raiteiltaan: uni päättyi ja elämä kouraisi käsistä kiinni. Samassa on ihmisiä, ajatuksia, vahvoja tunteita, tekoja, sanoja - toinen toistensa perään ja päällekkäin.

Anna on yksi tekijä, ehdottomasti. Kun paras ystäväni tuli Kotikaupunkiin kesäksi, minun taivaalleni nousi aurinko.

Toinen on tämä vatsanpohjaa nipistävä, uusi ihastumiseni. Siinä ei ole mitään järkeä eikä yhtään mitään tulevaisuutta. Ja ehkä juuri siksi pidän siitä niin nautinnollisesti kiinni. Olen uinut liian syvissä vesissä liian pitkään ja olen niin kyllästynyt ikävään ja kaihoamiseen. Vallaton flirttailusuhde on juuri, mitä tarvitsen.

Näin Teemun baarissa juhannuksen jälkeisenä sunnuntaina. Minua nolotti niin äärettömästi perjantainen käytökseni, että otin roolin. En ollut näkevinäni häntä, vaikka en oikeasti nähnyt mitään muuta kuin hänet. Pidin pääni kopeasti pystyssä ja naamioiduin välinpitämättömimpään hymyyni. Riekuimme Tiinan kanssa tanssilattialla koko illan, panin ihan parastani. Näin, että Teemu seisoi yksin, nojasi seinään ja katseli minua keskittyneen miettivästi, vakavana. Minä  tunsin aitoa, polttavaa mielihyvää.

Myöhemmin illalla, vähän ennen valomerkkiä, Teemu tuli juttelemaan. Selitin hieman sekoamistani juhannuksena. Kävi niin, että teimme huvittavan pikku sovinnon ja tanssimme sen päälle pari hidasta.

Peli on avattu.