Sietämättömän ihana poika

Kadunkulmassa tulee vastaan kaksi poikaa, niin komeita ja tyylikkäitä, etteivät kai millään voi olla kotikaupunkilaisia. Eiväthän? Mutta Anna tunteekin heidät ja halaa molempia tervehdykseksi. Pysähdymme juttelemaan. Toinen poika on vaalea, nokkela ja hauska, silmät vilkkuvat ilkikurista hymyä. Toinen on hiljaisempi, mutta niin hemmetin hyvännäköinen, että hampaita vihloo: raukeat, ruskeat silmät ja melkein mustat hiukset, joita hän vähän väliä pyyhkii otsalta taakse itsetiedottoman seksikkäällä eleellä. Laskevan auringon valo lankeaa viistosti talojen takaa ja sytyttää kaupungin värit punaisenkultaiseen hehkuun. Varjot venyvät asfaltilla pitkinä ja viileinä, tavoittavat jo poikien Converset ja vaaleanpunaisiksi lakatut varpaankynteni. Keskustelemme juhannussuunnitelmistamme, ja saan kuulla, että toinen pojista - juuri se tumma ja sietämättömän ihana - on tulossa samalle leirintäalueelle kuin minä. "Nähdään sitten siellä", sovimme hymyillen, ja vatsanpohjassani lepattaa yhtäkkiä ja odottamatta villi parvi perhosensiipiä.

"Siis oikeestiko sie et tuntenut?", Anna nauraa minulle katketakseen myöhemmin illalla, "Sie oot uskomaton. Ne oli Ilen parhaita kavereita, Teemu ja Juho. Ja sie oot kyllä tavannu ne monta kertaa. Toi Teemu oli muuten jossain vaiheessa siusta erittäin kiinnostunut."

Erittäin kiinnostunut?

Erittäin kiinnostavaa...