City nights

Lauantai-iltana ajoin pyörällä satamaan. Tapasin Anun ja Raisan Kasinonpuistosta ja liityin seuraan. Istuimme kirkkaassa, mutta kylmässä ilta-auringossa puistonpenkillä, katselimme ihmisiä ja juttelimme niitä näitä. Kunnes Raisan sitten piti lähteä kotiin. Minua taas ei huvittanut yhtään ajatus kotiinmenosta. Kun Anu katsahti minuun veikeästi toista kulmaansa kohottaen ja kysäisi: "Kokeillaanko, että päästäiskö sisään ravintolaan?", olin heti mukana.

Arvelimme, että pääsisimme sisään parhaiten miesseurassa. Niinpä lyöttäydyimme juttusille kahden varusmiehen kanssa yökerhon jonossa. Meiltä kysyttiin kuitenkin papereita, ja olimme jo olkia kohautellen ottamassa paria askelta pois päin. Silloin portsari viittoikin meidät vaivihkaa ja kiireenvilkkaa sisään.

Oli niin hauskaa, niin ihanaa! Olin autuaallisesti huumaantunut diskovaloista, musiikista, bassosta jonka rytmi löi läpi koko kehoni. Ihmiset tanssivat vellovana, hymyilevänä massana, heiluttivat käsiään, hyppivät, lauloivat mukana. Me Anun kanssa tunkeuduimme keskelle lattiaa, tanssimme ja tanssimme. Jossain vaiheessa Anu ja Ile löysivät toisena. Minä törmäsin Markukseen, johon tutustuin viime kesänä, ja hengasin hänen kaveriporukassaan loppuillan.

Hiivin kotiin aamuyöllä. Aurinko oli jo noussut, ja oli hätkähdyttävän valoisaa. Lintujen polveileva, hurmaantunut laulu täytti koko maailman. Menin nukkumaan lopenuupuneena, väsynyt hymynkare huulillani.