Film noir -seurustelua

 

Tuomas on töissä yövartijana. Tapaamme ja vietämme aikaa enimmäkseen hänen asunnollaan ja elämme hänen työaikataulujensa mukaan. Hän on joskus niin lähellä minua ja joskus niin kaukana. Hän on minun, eikä kuitenkaan ole. Hänessä on yhä loittoa, salaperäistä yksityisyyttä, jota en voi tavoittaa ja koskettaa käsin. Siksi saan yhä olla rakastunut häneen, kuin hän olisi saavuttamaton idoli ja minä unelmoiva tyttönen.   

Kun kerroin Tuomaalle, että isäni irtisanottiin juopottelun takia, hän vapisi ja puristi minua kuin hukkuva: "Mä en tiennyt, sä sanoit aiemmin, että sulla on ollut niin turvattu lapsuus." Ja sitten hän kertoi omista alkoholistivanhemmistaan. Hän kertoi, miten oli joskus tullut koulusta kotiin, jossa oli vastassa poliisiautot ja ambulanssit. Hän kertoi, miten koira, jota olimme silloin aiemmin yhdessä kävelyttäneet, oli kuollut huolenpidon puutteeseen. 

Tällä kertaa seurustelumme on kuin mustavalkoinen film noir - tupakansavua, kähein äänin kerrottuja surullisia tarinoita lapsuudesta, pimeä yksiö jossa rakastelemme ja kuuntelemme yöradiota.