Mansikkapelloilla, ikuisesti

Yliopisto on kiinni. Veljen lukio on kiinni. Isä tekee etätöitä, kunnes joutuu lomautetuksi. Mummo on kotikaranteenissa. Äiti on hoitaja ja siis käy töissä. Itse olen viettänyt viime viikon yksin Opiskelukaupungissa etäopiskellen, kaivaten kotia ja läheisiäni, yrittäen pysyä positiivisena kasvavasta huolesta ja surusta huolimatta.  Jarkko oli luonani viime viikonloppuna. Silloin tuntui vielä normaalilta ja turvalliselta matkustaa junalla. Tämä oli ensimmäinen tapaamisemme sen jälkeen, kun olimme tehneet eroa monta viikkoa, treffailleet muita ihmisiä ja menneet kihloihin puhelimessa. Eikä se mennyt hyvin. Jarkko oli kiltti, huomaavainen ja innostunut. Enkä itse osannut muuta kuin vittuilla,  ärsyyntyä ja olla vihainen. Tunteeni ovat niin ristiriitaiset, että minua pelottaa ja ahdistaa. Olen aina halunnut häntä, hänet. Mutta nyt kun Jarkko haluaa sitoutua, en itse enää tiedä, mitä tehdä hänen kanssaan . Toisaalta rehellisesti haluan yhteisen elämän - toisaalta koko ajatus it

Minua ajettiin takaa: tunkeilija oli jo sisällä kotonani ja juoksin pakoon pitkin pitkiä, ahtaita, mutkittelevia käytäviä. Pelastauduin kylpyhuoneeseen viime hetkellä. Paiskasin oven kiinni ja yritin lukita sitä. Käteni vapisivat, enkä ollut saada avainta lukkoon. Lopulta onnistuin ja huojentuneena, hengästyneenä nojauduin seinää vasten. Seisoin siinä huohottaen, silmät ummessa, huulet raollaan ja yritin saada henkeäni tasaantumaan. Kun avasin silmäni, takaa-ajajani  - DJ - seisoi edessäni. Lukko ei ollutkaan pitänyt. Minua ei enää pelottanut. Olin nolo ja hämilläni: luulin olleeni turvassa lukitun oven takana, mutta hän olikin katsellut minua koko ajan ja nähnyt jotakin yksityistä. Uni loppui suudelmaan.  Näen siis DJ:stä unia. Se huvittaisi häntä, saisi hänen kulmansa kohoamaan uteliaasti. Peliä ajatellen uneksiminen tietää murskatappiota.  Suututtaa koko uni. Suututtaa oma suhtautumiseni.  Mikäköhän minua taas vaivaa?  Miksen osaa pitää kurissa holtittomia tunteitani?

Kerroin Jarkolle, että olin taukomme aikana käynyt ulkona kolmen miehen kanssa, ja pudottelin viileään sävyyn detaljeja deiteistäni.  Jarkko meni hiljaiseksi, loukkaantui. Sitten hän sanoi haluavansa olla kanssani ja: "Menetkö minun kanssa kihloihin?" Oli minun vuoroni joutua sanattomaksi. Tuhannet ajatukset pyrähtelivät päässäni kuin säikähtänyt lintuparvi. Tämän piti olla se puhelu, kun eroamme. Eroon olin valmistautunut viikkotolkulla ja samalla työntänyt Jarkkoa ajatuksin, sanoin ja teoin kauemmas itsestäni. Yllätettynä vastasin yksinkertaisesti, että kyllä.  Puhelu katkesi akun loppumiseen melko pian tämän jälkeen. Jäin paikoilleni istumaan pitkäksi aikaa ja mietin, että mitä ihmettä tapahtui. Olinko minä oikeasti nyt kihloissa? Ehkä minun olisi pitänyt vain hymyillä, ja sydäntäni olisi pitänyt kivistää autuudesta. Mutta minua lähinnä hermostutti, ja olin levoton ja epävarma omista tunteistani.  Oliko minulla oikeat motiivit?  Minusta tuntui, että olen