Mansikkapelloilla, ikuisesti

Kalpeina aamuöinä Jumala väsyy,  Hän väistyy,  Hänen kätensä kirpoaa kädestäni, siivet havisevat ja Hän on poissa.  Vähenee Jumalan valta - kasvaa valta  sinun ihmisenkäsissäsi.  Katso.  Voit ottaa minut kämmenellesi,  puristaa nyrkkiin sormesi ja puhaltaa minut pölynä maailman teille.  Voit noukkia kourallisen tomua ja luoda siitä minut uudelleen, voit puhaltaa minuun elämänhengen. Kalpeina aamuöinä ei auta minun rukoilla. Ei Jumalaa. Ei sinua. 

Minussa on kaksi puolta: olen viileän rationaalinen ja tasapainoinen arjen tilanteissa, opiskellessani ja töitä tehdessäni. Mutta v aikka käyttäydynkin tyynesti ja rauhallisesti, tunne-elämäni ja sisäinen maailmani on vahva.  Ehkä liiankin vahva? Jarkko on nemesikseni. Ja kuten sanotaan: ketju on vain niin vahva kuin heikoin lenkkinsä. Minulle ei ole paljon hyötyä mielentyyneydestäni ja vastustuskyvystäni. Ei, kun Jarkko saa minut romahtamaan äänenpainollaan ja palaamaan kokoon kahdella pikku sanalla.  Eilen hän soitti hyvin myöhään illalla ja kertoi rakastavansa minua. "Onneksi mulla on sinut", hän sanoi hiljaa ja lempeästi. Olin saman tien levollinen ja tyynen onnellinen - mutta silti miltei kyynelissä. Nämä pari päivää ovat olleet minulle yhtä tuskaa ja mielenkuohua.  Tajuatko sinä, Jarkko, sitä vallan määrää, joka sinulla on? En tiedä, onko se valta hyvästä vai pahasta enkä tiedä, miksi se on olemassa. Toivon vain: Ole kiltti ja käytä sitä hyvin. 

REM: Losing my religion Jarkko pystyy murskaamaan minut pieniksi, vapiseviksi sirpaleiksi. Minulla oli tänään hyvä päivä, huoleton päivä. Kävin jouluostoksilla, värjäsin tukkani. Sitten hän yhtäkkiä soitti ja oli purevan ilkeä ja ivallinen.  Hän kertoi, paljonko rahaa on käyttänyt minun joululahjaani ja ilmoitti melko suoraan, että minun tulisi käyttää ainakin saman verran. Aika kylmästi sanottu seurustelukumppanilta vai? Koko puhelun ajan hän  murahteli sieltä satojen kilometrien päästä tylyjä, yksitavuisia sanoja ja pilkallisia ivalauseita.  Puhelun jälkeen vain istuin hetken paikallani, olin kuohuksissani ja kuuntelin itseäni. Yritin saada hengitykseni tasoittumaan, käsieni tärinän loppumaan ja hätääntyneet ajatukseni rauhoittumaan. Hän ei ole patologinen roisto. Ei ole. Hän voi pahoin. Tämä käytös on oire jostain suuresta sisäisestä hädästä. Itse t unnen pelkoa, avuttomuutta ja paniikkia huomatessani, ettei minulla ole ty

Nämä kaameat päivät ennen kuukautisia! Olen sekopäinen ja keskittymiskyvytön, itken vuolaasti pienimmästäkin syystä enkä pysty mihinkään. Ehkä on helppoakin selittää itselleen, että ylireagointini johtuu hormoneista ja että olisi turhaa yrittää tehdä mitään hyödyllistä. Sillä nimettömällä kaipauksella, jota olen viime aikoina tuntenut, ei silti ole mitään tekemistä kehoni rytmien kanssa. Olen ollut surullinen, tyytymätön elämääni. Jotain minulta puuttuu, aivan konkreettisesti puuttuu. Tuntuu, kuin en aivan olisi ihan elossa, olemassa, ainakaan kaikin voimin. Minä vain vilkuilen elämää puoleksi suljettujen silmäluomieni raosta ilman ajatuksen ja tunteen kipinää. Paneudun töihini huokaillen. Olen välimatkan päässä jokaisesta tuntemastani ihmisestä. Tarvitsen ulkoilmaa, keskustelua, opintopisteitä - mutta ehkä eniten pirskauksen romantiikkaa. Kaipaan kauneutta. Haluan pukeutua pitsiin ja korkeisiin korkoihin. Haluan maalata huuleni tummanpunaiseksi ja kammata hiukseni mustiksi, si

Ymmärrän lopulta isääni ja kaikkia maailman alkoholisteja. Eläköön alkoholi! Mikään ei auta paremmin. Menkööt helvettiin kaikki, jotka sanovat: "Muuta elämääsi."  Muuta elämääsi ... voi vittu. Elämä ei muutu. Se ei muutu mihinkään. Elämä kiertää samaa vanhaa rataansa vuodesta toiseen, vuosikymmenestä toiseen. Samat pettymykset tulevat kerta toisensa jälkeen, aina uudestaan. Sitä tekee samat virheet, samat, iankaikkiset, ikiomat virheensä. Luulee oppineensa - ja erehtyy taas.  Jos kerran pitää valita kahdesta pelkuruudesta -. Jos elämää ei voi päättää, niin sen voi ainakin tehdä hieman sumuiseksi, äärirajoiltaan hämäräksi. Haluaisin menolipun helvettiin, mutta sen sijaan kaadan lasiini lisää viiniä. Sehän vie minut melkein yhtä kauas elämästä eikä satu yhtä paljon. 

Heräsin juuri uskomattoman tiiviistä päiväunesta. Unessa opiskelin rekkakuskiksi. Meillä oli liukkaalla ajamisen tunti menossa. Seisoimme jään laidalla luistimet jalassa, ja Timppa demonstroi ajamista. Hän kaahasi pelottavaa vauhtia. Mutkassa rekka joutui vesiliirtoon ja alkoi kieppua ympäri, ympäri lähestyen sulaa kohtaa, jossa jää saattoi pettää. Me oppilaat huusimme ja peitimme silmämme, samalla tietäen että Timppa oli niin taitava, ettei mitään tapahtuisi. Yhtäkkiä rekka vain katosi ja Timppa luisteli pitkin jäätä tehden salchoweita ja axeleita. Sitten hän otti minua kädestä, lennätti minua pitkin jäätä ja laskeuduimme vaakaan, jossa liuimme uljaasti ja tyynesti. Sitten jää katosi. Seisoimme vastakkain hämärässä huoneessa. Timppa veti minut ihan lähelle, hautasi molemmat kätensä syvälle tukkaani ja suuteli hitaasti minua huulille. Kiersin jalkani hänen ympärilleen, ja hän nosti minut pöydälle. Kätemme vaelsivat toistemme kehoilla ja suutelimme. Sitten Timpan piti ehdotto

Kaamos alkaa ja televisio vetää puoleensa. Tässä muutamia omia sarjasuosikkejani tältä vuodelta.  Broadchurch, Netflix Pikkukaupungissa on tapahtunut lapsenmurha. Uhrin perhe ja juttua tutkiva poliisi ovat perheystäviä. Koko kylän väki paikallislehden toimittajista kylän pappiin ovat kaikki tuttuja keskenään.  Broadchurch oli taattua laatua, brittidekkari parhaimmillaan. Henkilöhahmot syvenivät kerronnan edetessä ja tuntuivat niin aidoilta ihmisiltä, että heihin kiintyi. Jännitys ja yllätyksellisyys vain tiivistyivät loppua kohti. Bonuksena upeat Englannin maisemat, jotka saivat suunnittelemaan matkaa Dorsetiin. Beforeigners, HBO Tarinan idea on silkkaa scifiä: merellä tapahtuu rajuja sähkönpurkauksia ja vedestä pulpahtelee pintaan henkilöitä, jotka ovat peräisin historiallisilta aikakausilta. Krista Kosonen esittää viikinkiajalta saapunutta entistä soturia, josta tulee modernin ajan Norjassa rikospoliisi. Hän päätyy tutkimaan parinsa kanssa muinaisuudesta tulleen na