Kulissit kunnossa - elämä ei

Olen viettänyt useita lauantaipäiviä tänä syksynä kirjaston lukusalissa. Pakon edessä pystyn lukemaan kotona. Mutta esimerkiksi fysiikka on jo liikaa, jos kotona on täysi sota käynnissä. Ja viime aikoina on usein ollut. Äidilläni on uusi työpaikka naapurikunnassa. Toisaalta hän vaikuttaa onnelliselta työstään, jossa hänellä on enemmän vastuuta. Toisaalta pitempi työmatka vie voimia. Isä on viikolla kireä ja ahdistunut ja tulee töistä usein myöhään kotiin.

Viikonloput suoritamme pilkuntarkalla kaavalla: meillä tehdään esimerkiksi suuren luokan viikkosiivous joka perjantai. Joka ikinen perjantai, vaikka olisi maailmanloppu tulossa. Ei kellään kavereistani ole vastaavaa tapaa - heillä siivotaan milloin huvittaa. Lauantaisin kyläillään mummolaan ja illalla tehdään pizzaa ja lämmitetään sauna. Kuulostaa varmaan mukavalta. Voisiko olla ulospäin tavallisemmalta ja perinteisemmältä näyttävää perhettä? Kulissit ovat kunnossa - elämä ei ole. Kaikki pyörii isän juomisen ympärillä, kuin tanssina veitsenterällä. Veli vetäytyy yhä enemmän omaan huoneseensa, pakenee tätä ilmapiiriä ja vanhempiemme riitoja peleihinsä, omaan virtuaaliseen maailmaansa. Äiti vahtii isää, pitää silmällä. Ei se auta - aina on joku uusi piilo pullolle. Lauantai-iltaan mennessä isä on juovuksissa. Minä olen alkanut oppia olemaan tyytyväinen, jos se ei vain johda konfliktiin. Jos kaikki vain yhteisesti teeskentelemme, että ei tässä mitään - jos kaikki vain ovat hiljaa ja selvitään taas yhdestä päivästä ilman huutamista.