Arvoton kuin Venezuelan bolivar?

Kotona tilanne on nyt väkinäisen rauhallinen. Iskän juomisputki on päättynyt samalla, kun lomakin loppui. Hän on hiljainen, ärtynyt ja varmaan häpeissään. Ei paljon puhuta. Eletään eteen päin, niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ei sillä, että mitään anteeksipyyntöjä kaipaisinkaan. Kunhan on taas rauha maassa.

Olen yritänyt ymmärtää omia tunteitani liittyen isäni alkoholismiin ja väkivaltaisuuteen. Miksi päällimmäinen tunne on häpeä ja huonommuus? Kun enhän minä ole se, joka juo ja lyö. Olen ihan erillinen yksilö, eikä isäni käytöksen pitäisi minua määritellä. Mutta miksi minua silti hävettää? Miksi minä tunnen olevani täysi nolla ja yhtä arvoton kuin Venezuelan bolivar? Minun on ollut hyvin vaikea puhua kodin tilanteesta kenellekään, edes parhaimmille ystävilleni. Olen pitänyt kulisseja yllä omalta osaltani - enkä ainoastaan suojellakseni perhettä, vaan myös itseäni. Olen varmaan aina kokenut, että isän alkoholismi pitää salata, ettei oma huonommuuteni ja haavoittuvuuteni paljastuisi. Ainoastaan Jarkko tiesi. Hän oli meillä niin paljon, käytännössä asui meillä, joten salaaminen ei mitenkään onnistunut. Ja Jarkko suhtautui asiaan itse asiassa todella luontevasti; hänestä oli minulle valtavasti tukea ja olkapäätä. Nyt minua taas vihlaisee ikävästä - en enää ikävöi sitä suhdetta, mutta joskus kaipaan ihmistä ja menetettyä ystävyyttä.  

Yritän olla kotona mahdollisimman vähän, mutta kesäkin käy jo vähiin. Voin muuttaa takaisin Opiskelukaupunkiin, uuteen asuntooni viikon päästä. Kesätöitä on enää harvakseltaan. Käyn kirjastossa päivisin lukemassa. Koko kesän jatkunut kiihkeä yöelämä alkaa sekin hiipua. Anna matkustelee Itä-Euroopassa isänsä ja vanhemman sisarensa kanssa - ja häntä kaipaan kuin itse elämää, kuin puuttuvaa raajaa. Yksi kerrallaan muutkin kaverit lähtevät omiin opiskelukaupunkeihinsa. Minut valtaa omituinen haikeus: mikä kesä tämä kuitenkin oli, kaikessa kauneudessaan ja kauheudessaan. Vielä on muutamia samettisia elokuun öitä täällä, satama ja musteensininen Saimaa, pimeys lehmusten alla. Sitten syksy, Opiskelukaupunki, Maria, arki, uudet kuviot siellä.